Quantcast
Channel: politiikka – Teemu Lehtinen
Viewing all articles
Browse latest Browse all 32

Luottamuspula

0
0

Siinä se on. Trumpin voiton ydin. Tuohon yhdyssanaan päätin tiivistää sen, mitä olemme viimeisten vuosien aikana luulleet nähneemme, mutta emme ole uskaltaneet ääneen sanoa.

Eliitin kupla, englanniksi echo chamber, on mennyt rikki. Se suomalainen Bulevardin eteläpuoleinen Suomi, tai vihervasemmistolainen Kallion kupla – tai mikä tahansa muukin hyvin ansaitsevan korkeasti koulutetun eliitin kupla, on poksahtanut.

Idea siitä, että fiksu ja paremmin toimeentuleva, kaupungeissa asuva vähemmistö

  1. tietää muita paremmin, mitä muut haluavat,
  2. toimii muiden, eikä vain oman elitistisen, etunsa mukaan, ja
  3. on asemassa, jonne jotkut noista muista haluavat jossain vaiheessa kovalla työllä ja yrittämisellä nousta ja lopulta voivat tavoitteessaan onnistua,

on osoittautunut kestämättömäksi ja virheelliseksi.

Ex-pomoni, Richard Edelmanin jo vuosia tekemä Edelman Trust Survey, luottamustutkimus, tämän osoittaa. Luottamus instituutioihin on viime vuosina kasvanut top-20%:iin kuuluvassa luokassa läpi koko kehittyneen maailman. Itse asiassa luottamus insituutioihin on eliitin keskuudessa korkeimmalla tasolla sitten 2000-luvun alun. Samaan aikaan mássojen luottamus samoihin instituutioihin on 10-20 prosenttiyksikköä alempana kaikissa lähes 30 tutkitussa maassa. Huolestuttavinta on, että ero on ollut kasvussa viime vuosina. Tämä ei voi olla heijastumatta äänestyskäyttäytymiseen.

Suomen eduskuntavaalit olivat esimerkki tästä. Eduskuntavaalit muualla Euroopassa ovat olleet esimerkki tästä. Kreikan euro-kansanäänestys oli samanlainen esimerkki niin ikään. Brexit-äänestys oli veret seisauttava esimerkki. Nyt Trumpin voitto on samanlainen palanen jo pitkäksi muodostuneessa ketjussa.

Pitääkö Marine Le Penin tehdä vielä yksi esimerkki ensi keväänä, jotta poliittinen eliitti ymmärtää, että pyramidin tavalla rakennettu vallanjako yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on nyt käännetty nurin, ja massa on ottanut kontrollin ja vaikutusvallan? Siitä, miten tämä näkyy Euroopassa ja kotona Suomessa olisi syytä keskustella: joko me vihdoinkin alkaisimme luottaa äänestäjiin täysipäisinä ihmisinä?

Kun olen lukenut eilisen päivän ajan suomalaisten ja eurooppalaisten poliitikkojen ensimmäisiä kommentteja, toisiakin ja kolmansia, en ole lainkaan varma siitä, että he ovat ymmärtäneet tilanteen vakavuuden. Yhteiskunta on muuttunut ja liikkunut. Jos poliitikot eivat muutu ja liiku vastaavasti, tästä ei hyvä seuraa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 32

Latest Images

Trending Articles